maanantai 23. helmikuuta 2015

Random

Reissailun yksi parhaita puolia itselle on se, ettei aina tiedä mitä tapahtuu. Ja että vastaan tulee joskus yllättäviä, mielenkiintoisia kohtaamisia. Kotioloissa tulee sokeammin seurattua vain samoja tuttuja polkuja, eikä silmät avoinna aina kaikelle ympäröivälle. Niin ja tulee ehkä elettyä liian usein melko samalla ympyrällä vain, eikä sinänsä edes altistu uuden kohtaamiselle..

Pistäydyin yksi päivä läheisessä kukkakaupassa ja siemenostosten lomassa selvisi, että minua palvellut työntekijä Merel on vapaaehtoisena kukkakaupassa, koska haluaa kokea erilaisia asioita elämässään ja myös jotain uutta päivittäisen palkkatyönsä ohella. Kuultuaan, että tulen muualta ja kokemuksestani, että "omien" paikkojen löytäminen Rotterdamissa ottaa oman aikansa, hän kertoi, että on alkanut harjoittelemaan opastettujen pyöräilykierrosten vetämistä Rotterdamissa. Reitin valintaan asiakkaat voivat vaikuttaa kertomalla omista kiinnostuksen kohteistaan. Tämänkin työn hän haluaa sinänsä pitää sivutoimisena ja pienimuotoisena, eikä esimerkiksi ainakaan heti lämmennyt ehdotukseeni kertoa palvelustaan esim. Couchsurfing sivustolla :D Mutta hän vaikutti tosi sympaattiselta, joten mikäli olet suuntaamassa Rotterdamiin, niin ota ihmeessä yhteys, joka onnistuu sivuston Bird on a bike kautta. Hän etsi parhaillaan koeasiakkaita, mitä itse harkitsin, mutta lopulta viikonloppu oli niin kiirus etten ennättänyt kierrokselle.. Kauppa oli myös aika sympaattinen, nimeltään Stek (Nieuwe Binnenweg 195b)

Viikonloppuna tein päiväretken Tilburgiin, missä sijaitsee erittäin mielenkiintoinen tekstiilimuseo, etenkin samassa yhteydessä aktiivisesti toimiva tekstiililaboratorio tarjosi paljon tietoa! Kerron myöhemmin. Mutta matka alkoi sillä, että istuuduttuani junaan tuli kuulutus, minkä jälkeen ihmiset olivat jotenkin levottomia ja osa poistui paikalta. Itse en ollut keskittynyt kuuntelemaan ja pinnistelemään hollannin ymmärtämistä, joten takanani ollut matkustaja tulkkasi, että tämä yhteys on peruttu raiteilla sattuneen onnettomuuden takia. Suuntasin nopsaan infotiskille, koska halusin päästä perille suhteellisen ajoissa. Infosetä kertoi mille raiteelle nyt tulee mennä ja millä pysäkilllä vaihtaa junaa, koska uusi reitti ei olisi suorin mahdollinen. Tällöin tapasin uudestaan junassa olleen herran, ja hänen matkareitti osoittautui samaksi lähes perille saakka ja otimme näin siis jälleen saman junan - sanotaan että aika paljon onnekseni näin :D  Matka sujui muutenkin mukavasti kun oli kohtalotoveri matkaseurana. Ja tosiaan onnekseni sillä, että en todellakaan olisi löytänyt yhtälailla ensiyrittämällä omin avuin perille.. Muun muassa suunnitelmani jatkaa viimeiseltä yhteiseltä pysäkiltä matkaa vielä samalla junalla olisi ollut kuulema melko huono valinta... "You also need to come out!!" Sain myös lahjaksi levyn, jonka kappaleita hän on säveltänyt ja musisoinut yhdessä muun yhtyekokoonpanonsa kanssa.

Sitä monesti mietin, miten jännittäviä ihmisiä sattuu kohtaamaan ja miten monta tarinaa on olemassa. Ihan uskomatonta. Joskus mietin myös, että ne tarinat tarjoaisivat aika paljon aihetta kirjaksi. Ja miten sattumaa kaikki lopulta on.. Elämä on jännittävä!

One sunny day I happened to meet a lady who is starting to offer cycling tours in Rotterdam. She seemed to be really kind & sympathetic, so if you're new in the city you can check something for you from the Bird on a bike webpage. 

Meeting some random people in some random situations is sometimes really interesting coincidence. That makes life really interesting! And how every small piece of your life is connected to all the other small pieces. Neverending puzzle or what?! :)

perjantai 20. helmikuuta 2015

Hand-printing workshop coming soon in Rotterdam..testing, testing..

  
 
Yhtenä projektina harjoittelun aikana on ollut suunnitella työpajan järjestämistä studiolla. Varsinaisen  pajan järjestämiseen en ennätä osallistumaan, mutta katsotaan mikäli koeryhmän testaaminen järjestyy vielä täällä oloaikanani. Kuvissa testejä erilaisilla leimasimilla tehdyistä lopputuloksista, suurin osa toteutettu perunalla! Niin simppeliä ja niin kivaa! Aluksi pohdimme myös seulalla painamisen sisällyttämistä työpajaan, mutta se saanee muodostua omaksi pajakseen. Yhdeksi illaksi on varmasti riittävästi sisältöä pelkistä värikipoista ja pottujen muotoilusta ;) Itse olin ainakin taas niin innoissani.

Aurinko on viime päivinä löytänyt myös Rotterdamiin, ah ihanuutta ! ! ! :) Niinpä pakkasimmekin yksi päivä eväskippomme kainaloon ja suuntasimme tauolle aurinkoon. Luonaan jälkeinen palaveri siirrettiin myös ulkotiloihin. Lopuksi kävimme kurkkimassa näkymiä talon kattoterassilta, missä on aina keskiviikkoisin myös lounasta tarjolla. Ensi viikon kalenteriin laitettiinkin jo merkintä, jotta muistamme hyödyntää tämän mahdollisuuden ja pääsemme ulos syömään jopa ilman omia eväitä.

Soon there will be offered hand-printing workshop at Studio LileSadi. So this week I've been doing some tests for it. So cool and fun always when I get to print! Most of the tests are actually made by using only potatoes and black color - so simply things and you can get so cool shapes out of it! If you are interested in hand-printing and happen to spend time in Rotterdam just check upcoming workshops from LileSadi webpages (klikklik..) and also from Facebook & Instagram. So fun!

Spring is coming to Rotterdam, it's getting warmer & we've seen the sun several times already ;) One day we made our lunch break & meeting outside and then went to check views over the city from the roof terrace. Working was so much nicer again after that, even if it was not that easy to leave the sun and getting back to the basement.. ;)

Instagram photo: Studio LileSadi/Sarah Smutny.

torstai 19. helmikuuta 2015

From Rotterdam

Tahdon esitellä paikan, jossa ehdottomasti kannattaa vierailla Rotterdamin visiitillä. Kyseessä on Rotterdamissa suunniteltuja / valmistettuja tuotteita myyvä putiikki GROOS. Vaikkei tältä kauppareissulta lopulta mitään konkreettista kotiinviemistä mukaan tarttuisikaan, tarjoaa vierailu kuitenkin melko kattavan kuvan siitä, mitä tuotteita tämän päivän Rotterdamissa muun muassa syntyy. Valikoimasta löytyy lähinnä muotia, musiikkia, kirjallisuutta, naposteltavaa ja kippisteltävää; monenlaista nykypäivän moderniin ja nuorekkaaseen kaupunkieloon soveltuvaa käyttö/koristetuotetta. Todella hienoja ja inspiroivia kaikki!

Tuotemerkkejä putiikista löytyy runsain määrin, joten en lähde niitä luettelemaan, mutta nostona mielestäni ainutlaatuinen Granny's Finest, joka koostuu isoäitien kutomista villaisista.. Taustalta löytyy tarina siitä, kuinka vierailu vanhainkodissa johti keskusteluun isoäidin kanssa, joka kutoi, mutta jolla ei ollut ketään kelle kutoa. Myöhemmin oman isoäidin kutoma villahuivi ja aiempi kohtaaminen vanhainkodissa johtivat ideaan, jonka ympärille yritys syntyi. Nykyään hollantilaisia isoäitejä kokoontuu perjantain käsityöklubeille kutimien äärelle; yrittäjät järjestävät klubille laadukkaat materiaalit odottamaan puikoille pääsyä. Isoäidit nauttivat viikottaisista kohtaamisista sekä käsityön ilosta ja merkityksestä tekemiselleen. Muutamia kertoja vuodessa klubilaisille järjestetään myös muuta ohjelmaa, kuten esimerkiki vierailuja taidenäyttelyyn. Jotenkin kovin sympaattista! Ja mikä parasta, että aika moni taho tai paremminkin henkilö saa iloa ja etua tästä ideasta osakseen!

Niin ja meidän studiohan siis sijaitsee kyseisen kaupan alakerrassa! Alakerran vuokralaisten joukosta löytyy lisäksemme myös tatuointi- sekä stailaus- ja valokuvausalan yrittäjät. Eli luova kellarikerroksen kattaus on siellä myös :)

GROOS is a inspiring concept shop in Rotterdam where you can find products only from Rotterdam! You can find design, music, fashion, art, literature and lifestyle products in GROOS. One lovely brand is Granny's Finest, whose products are knitted by grannies. Read more about the story and how it all began from here (klikklik..

GROOS - osoite / address: Schiekade 203, Rotterdam.